Klaus Rifbjerg (15. joulukuuta 1931 Amager, Tanska – 4. huhtikuuta 2015 Kööpenhamina Tanska[1][2]) oli tanskalainen kirjailija, toimittaja ja kriitikko.[3] Hän oli vuodesta 1967 Tanskan akatemian jäsen[4].
Rifbjerg syntyi Kööpenhaminassa. Hän opiskeli englannin kieltä ja kirjallisuutta Kööpenhaminassa sekä vuoden ajan Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Vuonna 1955 hän alkoi työskennellä käsikirjoittajana tanskalaisessa elokuvayhtiössä. Samalla hän toimi useiden lehtien kirjallisuus- ja teatterikriitikkona.[5] Hänen läpimurtoteoksensa oli sukupolviromaani Den kroniske uskyld (1958),[3] joka osoitti kirjoittajan taiturimaisen kielenkäyttökyvyn ja josta on tehty myös elokuvaversio.[5] Hän oli kriitikkona muun muassa Politikenissa 1956–1964[3].
Kirjailijana Rifbjerg julkaisi runoteoksia, romaaneita ja näytelmiä. Hänen runouteen keskittynyt kautensa oli vuosina 1956–1967. Monet tämän kauden teokset käsittelevät nuoruuden teemoja. Romaani- ja novellikausi alkoi vuoden 1958 läpimurtoteoksesta ja toi esille psykologiset asetelmat, komiikan ja rakkauden.[5] 1970-luvulla hänen tuotantosa sai yhteiskunnallisia sävyjä.[3] Romaani Lena Jørgensen vuodelta 1972 on realistinen kuvaus 1970-luvun työläisympäristöstä.[5]
Näytelmäkirjailijana Rifbjerg pyrki aluksi 1960-luvulla uudistamaan revyytaidetta ja kuvaamaan kaunistelematta aikansa ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Reyystä hän siirtyi 1960-luvun puolivälissä käsikirjoittamaan musikaaleja. Vuonna 1970 ilmestynyt puhenäytelmä År kuvaa tanskalaisperheen elämää toisen maailmansodan saksalaismiehityksessä. Lisäksi Rifbjerg on tehnyt elokuvakäsikirjoituksia.[5]
<ref>
-elementti; viitettä kirjasampo
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä information
ei löytynyt